Eli kehoittaisin kaikkia olemaan huomioimatta tuota aiempaa kirjoitusta. Ja mitä nöyrin anteeksi pyyntö kirosanan käytöstä! Annan sen nyt siinä olla kun yksi kommentti jo ehti tulemaan eli kiitoksia vain Emmikaisalle henkisestä tuesta tilanteessa jossa noinkin pieni asia oli järkyttää jo muutenkin niin ailahtelevaa pääkoppaa mielenterveyden menettämisen puolelle. Ehkä edellisen kirjoituksen arvo jää siihen varoitukseen ettei kannata painaa esikatselua ainakaan jos blogia kirjoittaa koulun koneella.

Eli tarkoituksena oli ottaa hieman erilainen lähestyminen tunnilla käytyihin asioihin. Mielstäni poliittinen päätöksenteko on terveydenhuollon kulmakivi ja vain sen kautta voidaan todella vaikuttaa terveyden edistämiseen yhteiskunnan tasolla.  

Alustuksena sellaista ajatuksenjuoksua että kun nämä eduskunnassa olevat ihmiset nyt ovat meillä töissä niin miksei ihmisillä ole kiinnostusta valita sinne välillä uutta verta vanhan sijaan? Siis ihmisiä joilla on todellista terveysosaamista aina substanssista strategiseen johtamiseen. Toki STM vahvana terveystoimijana tekee hyvää duunia, mutta toisaalta harvoin nämä institutiot puhuvat samaa kieltä, ja toisekseen aikaan saadut päätökset/suositukset eivät välttämättä toteudu kuntatasolla. Koska kuntien täytyy pitää huoli jokaisen kuntalaisen palvelujen saatavuudesta, asettuvat eri kunnat kuntapäättäjien tekemien päätösten kautta hyvin eriarvoiseen asemaan. Mielestäni tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus käsitteinä jo itsessään liittyvät vahvasti terveyden edistämisen piiriin.

Toinen mietitystä herättävä kysymys on resurssien kohdentaminen. Terveydenhuollon menot ovat vuosi vuodelta kasvaneet ilman sen suurempaa terveyden lisääntymistä. Mielestäni olisikin aika yhä enemmän terveydenhuollossa ottaa esiin promootion ja primaariprevention näkökulmaa!  Sekundaari- ja tertiääriprevention näkökulman ylivoimainen tukeminen on vain johtanut yhteiskunnan medikalisoitumiseen ja älyttömään rahan haaskaukseen. Eihän lääketieteen vaikutus terveyteen kummoinen ole ollut verrattuna esim ympäristössä tapahtuvien muutosten vaikutukseen noin niinku pidemmällä aikavälillä katsottuna.