Juhani Mietola kertoi luennolla kuin ison osan BKT:sta suomalaiset sijoittavat terveyspalveluihin. Itseäni jäi mietitytämään määräytyykö käyttö lopulta tarjonnan vai kysynnän kautta.

Suomessahan on tarjolla vaikka mitä palveluita ja osaltaan monessa tapauksessa ne ruokkivat käyttöä. Mutta toisaalta ilman kysyntää ei ainakaan turhat palvelut ole kovin pitkäikäisiä. Ehkä Suomessa ollaan monessa mielessä sokaistuneita markkinakoneistojen luomaan harhaan tarpeen välttämättömyydestä.

Mikä sitten on välttämätöntä? Niin kuin tunnilla tuli esimerkkinä lääkkeet. Täällä jokaiseen vähänkin normaalista poikkeavaan tilaan pitää olla saatavilla parantava lääke. Ehkä suurella massalla terveyskäsitys on sen verran häilyvällä pohjalla että ulkoiset voimat pääsevät helposti muokkaamaan massan käyttäytymistä heidän omien intressien suuntaan.

Päätän blogin hienoon tunnilla esiin tulleeseen kysymykseen; Mitä ihminen oikein tarvitsee?

On se terveyden edistäminen vaan laaja käsite. Käsitteen tuoreus luo vielä omat ongelmat sen vakiinnuttamiseksi osaksi jokapäiväiväistä elämää. Kuntatasolla ehkä löytyy jo jonkilainen idea terveyden edistämisen mahdollisuuksista, mutta kuinka ottaa se potentiaali oikeasti käyttöön, siinä ongelma.

Koska terveyden edistäminen on useilla tasoilla päällekkäin allekkain vierekkäin tapahtuvaa toimintaa niin voiko olla mahdollisuutta sen laadukkaaseen toimintaan jos ei ole ketään kuka pitää hommaa kasassa.  Jossian kunnissa toimii jo terveyden edistämisen suunnittelija ja näin pitäisi  mielestäni olla tulevaisuudessa joka kunnassa,tai no ainakin isommissa noin alkuunsa. Selvästi parempi vaihtoehto kuin terveyden edistämisen sirpaleet leviteltynä ympäri hallinnon kentää ilman sen tärkeyden tunnustamista. Tehtävänä olisi enemmänkin organisointi, ohjaaminen, tiedottaminen ja vaikuttavien tutkimustuloksiin perustuvan tiedon esittäminen päätäntäelimissä. Eli saada nimenomaan eri tasot tietoisiksi toisistaan ja toimimaan yhdessä kuntalaisten hyvinvoinnin eteen.

Olipa mielenkiintoinen luento. Sitä huomaa miten jokainen tieteen ala ajaa omaa linjaansa monesti hyvinkin kapea katseisesti. On tietenkin hyvä että hallitsee oman alansa moitteetomasti, mutta jos moitteettomuus on hinta siitä ettei ymmärrä asioita laajemmin niin kuinka paljon voi kokonaisuuden eteen lopulta tehdä. Niinhän sitä sanotaan et sitä on juuri niin vahva kuin heikoin lenkki. 

Jos asiaa ajatellaan terveyden näkökulmasta niin pitäisikö myös talous, ympäristö, taide ym. tieteissä olla jonkinlaista terveyskoulutusta jotta terveyden ymmärtäminen osana elämänlaatua parantuisi tai oikeastaan et kaikilla aloilla elämänlaadúllisia määreitä?

Pitäisikö pätevän terveysneuvojan olla perus hoitajan/lääkärin sijaan terveysasiantuntija, psykologi,opettaja ja valmentaja kaikki samassa paketissa? Jotenkin tuntuu että koko muutosprosessiketjun hallinta vaatii jossain määrin kaikkien alojen hallinnan. Parempihan se olisi asiakkaan ja hänen hoitomyöntyvyyden kannalta saada ohjaus yhdeltä ja samalta ihmiseltä kuin neljältä. Olisikohan tälläisia superohjaajia mahdollista tuottaa terveydenhuoltoon? Vai kattaako esim ravitsemusterapeutin asiantuntijuus riittävän suuren alan?

Tietenkin eri ammattiryhmien yhteistyötä edelleen edellytetäisiin mutta muutama välikäsi olisi vain karsittu.

Eli kehoittaisin kaikkia olemaan huomioimatta tuota aiempaa kirjoitusta. Ja mitä nöyrin anteeksi pyyntö kirosanan käytöstä! Annan sen nyt siinä olla kun yksi kommentti jo ehti tulemaan eli kiitoksia vain Emmikaisalle henkisestä tuesta tilanteessa jossa noinkin pieni asia oli järkyttää jo muutenkin niin ailahtelevaa pääkoppaa mielenterveyden menettämisen puolelle. Ehkä edellisen kirjoituksen arvo jää siihen varoitukseen ettei kannata painaa esikatselua ainakaan jos blogia kirjoittaa koulun koneella.

Eli tarkoituksena oli ottaa hieman erilainen lähestyminen tunnilla käytyihin asioihin. Mielstäni poliittinen päätöksenteko on terveydenhuollon kulmakivi ja vain sen kautta voidaan todella vaikuttaa terveyden edistämiseen yhteiskunnan tasolla.  

Alustuksena sellaista ajatuksenjuoksua että kun nämä eduskunnassa olevat ihmiset nyt ovat meillä töissä niin miksei ihmisillä ole kiinnostusta valita sinne välillä uutta verta vanhan sijaan? Siis ihmisiä joilla on todellista terveysosaamista aina substanssista strategiseen johtamiseen. Toki STM vahvana terveystoimijana tekee hyvää duunia, mutta toisaalta harvoin nämä institutiot puhuvat samaa kieltä, ja toisekseen aikaan saadut päätökset/suositukset eivät välttämättä toteudu kuntatasolla. Koska kuntien täytyy pitää huoli jokaisen kuntalaisen palvelujen saatavuudesta, asettuvat eri kunnat kuntapäättäjien tekemien päätösten kautta hyvin eriarvoiseen asemaan. Mielestäni tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus käsitteinä jo itsessään liittyvät vahvasti terveyden edistämisen piiriin.

Toinen mietitystä herättävä kysymys on resurssien kohdentaminen. Terveydenhuollon menot ovat vuosi vuodelta kasvaneet ilman sen suurempaa terveyden lisääntymistä. Mielestäni olisikin aika yhä enemmän terveydenhuollossa ottaa esiin promootion ja primaariprevention näkökulmaa!  Sekundaari- ja tertiääriprevention näkökulman ylivoimainen tukeminen on vain johtanut yhteiskunnan medikalisoitumiseen ja älyttömään rahan haaskaukseen. Eihän lääketieteen vaikutus terveyteen kummoinen ole ollut verrattuna esim ympäristössä tapahtuvien muutosten vaikutukseen noin niinku pidemmällä aikavälillä katsottuna.